Sanomalehti Kaleva kirjoitti tänään Oulun ottaneen ensimmäisenä kaupunkinä käyttöön omahoitopalvelujärjestelmän. Tekesin FinnWell-ohjelmaan kuuluvassa hankkeessa on tarkoitus uutta teknologiaa hyödyntämällä tuoda terveyspalvelut ja terveyteen liittyvä tieto potilaan tavoitettavaksi ajasta ja paikasta riippumatta. Tätä palvelua itse ainakin olen pitkää odottanut, koska on ollut turhauttavaa kysellä omia terveystietoja (rokotukset, laboratoriotulokset yms.) ja kuljettaa niitä paikasta toiseen. Tulevaisuudessa siis jokaisella on mahdollista ottaa käyttöön terveystili, josta voi hakea omia terveystietoja Internetin, puhelimen tai digitelevision välityksellä. Kalevan mukaan palvelu tulee oululaisten käyttöön portaittain ensi vuoden aikana. Myöhemmin myös lääkäriajan varaus ja reseptien hankkiminen onnistunee palvelun kautta.

Lisätietoa aiheesta Sanomalehti Kalevan (7.3.06, s. 6) lisäksi Oulun Kaupungin tiedotteessa  ja IT-viikon artikkelissa.

Maija